Harvoin nauran ääneen, kun luen tiukan tieteellistä lajintunnistusopasta. Mutta sienitieteen Grand Old Ladyn eli Marja Härkösen ja Elina Sivosen kirjoittamaa Limasienet-kirjaa ei voi lukea vakavalla naamalla. Vaikka luonnontieteilijöitä syytetään välillä huumorintajun puutteesta, niin ainakaan limasienitutkijat (nimistötoimikunnan biologeista puhumattakaan) eivät ole sieltä tosikkomaisimmasta päästä.
Limasienet ovat jo eliöinä niin kummallisia, että niitä on vaikea ottaa tosissaan. Otukset ryömivät pitkin metsiä epämääräisenä limakkona, joka voi huvikseen hajota useiksi osiksi ja yhtyä myöhemmin uudestaan yhdeksi möykyksi. Näitä limakoita ryömiskelee metsänpohjan karikkeessa ja lahopuissa erityisen paljon juuri näin alkusyksystä. Limasienet eivät ole sieniä, vaikka ne lisääntyvät itiöistä. Ne eivät myöskään ole eläimiä, vaikka ne kiistämättä liikkuvat ja voivat ylittää pieniä esteitä hyppäämällä. (Ihan totta: näin opiskeluaikanani nopeutetun filminpätkän, jossa limasieni onnistuu loikkaamaan muutaman sentin levyisen rotkon yli. Samaisessa kauhufilmissä limasieni hyökkäsi suuren tatin kimppuun, ympäröi sen kauttaaltaan ja sulatti sen elävältä. Urks.)
Hervottominta Limasienet-kirjassa ovat kuitenkin lajien uudet suomenkieliset nen-päätteiset nimet. Suomen Sieniseuran nimistötoimikunta näyttää revitelleen oikein kunnolla! Vai miltä kuulostavat poppeliputkinen, silkkityynynen, umpisolmunen, kukkatakkunen tai kirahvinuoranen? Mieleen tulevat väistämättä Harry Potter -kirjasarjan taikamaailmaotukset. Ainakin Posityyhtynen sopisi limasienten joukkoon mitä parhaiten.
Kuka sanoi, että biologia on tylsää?
torstai 25. elokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti