tiistai 30. elokuuta 2011

Mahtava sienisato Korttelimuseossa!

Tämän vuotinen mahtava sienisato on nyt hämmästeltävissä myös Kuopion Korttelimuseossa (Kirkkokatu 22), jossa pidetään 30.8.–1.9.2011 Kuopion luonnontieteellisen museon sieninäyttely. Näyttely on avoinna yleisölle tiistaina klo 10–18, keskiviikkona klo 10–19 ja torstaina klo 10–18.

Sieninäyttely on mitä parhain tilaisuus harjoitella kauden yleisimpien sienten tunnistamista! Mukana näyttelyssä on niin ruoka- kuin myrkkysieniäkin sekä lukuisia muita esimerkkejä sienilajiston monimuotoisuudesta. Näyttelyä voi siis hyödyntää mainiosti oppituntina koululais- ja opiskelijaryhmille. Läsnä on myös asiantuntijoita vastaamassa lajintunnistukseen tai vaikkapa sieniruokiin liittyviin kysymyksiin.



Näyttelyssä voi tutustua sienien uskomattomaan
monimuotoisuuteen.


Tuoksuorakkaan tuntee helpoiten, niinkuin
nimestä voi arvata, tuoksusta. Se on voimakas
maarianheinämäinen tai aniksen tapainen tuoksu,
jonka tuntee jo jonkin metrin päähän sienistä.
Tässä tapauksessa kuva tai teksti ei korvaa
oikeaa tuoksua; se pitää kokea itse.


Ukonsieni on iso.


Ukonsienten purku kuljetuksesta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti