Yhden naisen sota

Olen luonteeltani pääosin rauhaa rakastava. Väkivaltaelokuvat eivät ole minun genreäni, sota- tai kauhuleffoista puhumattakaan. Luonnossa liikkuessani koetan kulkea mahdollisimman hellävaraisesti ja pidän huolta siitä, etteivät koiranikaan pääse hätyyttämään maassa hölmöinä hyppiviä räksänpoikasia.

Mutta on eräs näky, joka saa verenpaineeni nousemaan ja armottoman murhanhimon heräämään. Jättipalsamikasvusto! Voihan......!

Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on loppukesällä helppo tunnistaa suurista punasävyisistä kukistaan. Pienellä harjoittelulla oppii tunnistamaan jo pelkät lehdet.
kuva: Wikimedia Commons (lisenssi)

Jättipalsami on tuotu Aasiasta Suomeen näyttäväksi koristekasviksi. Valitettavasti kasvi ei suostunut pysyttelemään pihoilla ja puutarhoissa, vaan on onnistunut levittäytymään luontoon. Jättipalsamilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia ja se on moneen kotimaiseen luonnonkasviimme verrattuna voimakas kilpailija. Niinpä se on levittäytynyt monin paikoin vankoiksi kasvustoiksi, joissa muut kasvit eivät pärjää. Se lasketaan haitalliseksi vieraslajiksi, jonka voittokulkua yritetään hillitä erilaisin torjuntatoimin. 

Kotikulmillani Kuopion Julkulassa olen pari vuotta osallistunut kitkentätalkoisiin ja nyppinyt jättipalsameita muutenkin sieltä täältä aina kasvustojen ohi kulkiessani. Kasvi on monimetriseksi venähdettyäänkin hauras ja helppo kiskaista maasta kokonaisena.  Kitkeminen kannattaa, sillä jättipalsami on yksivuotinen kasvi, joka lisääntyy pelkästään siementen avulla. Yksikin ylöskiskaistu kasvi on parempi vaihtoehto kuin vapaasti siemeniään ympäristöön poksutteleva yksilö.

Käsin kitkeminen on kuitenkin turhauttavan hidasta työtä. Yksi ihminen saa ahertaa pitkän iltapuhteen ennen kuin läpitunkemattomaan palsamikkoon syntyy edes pieni aukko. Tänä vuonna juhannuksen jälkeen mittani tuli täyteen. Päätin julistaa Julkulan jättipalsameille yhden naisen sodan! Laukkasin päättäväisesti maatalousliikkeeseen ja aseistauduin järeällä viikatteella.

Sylkäisy kouriin, ja sitten töihin! Ja ah, miten nopeasti niittämällä saa aikaan näkyviä tuloksia! Yhdellä terävän viikatteen sivalluksella saa nurin parhaimmillaan kymmeniä kasveja. Ensimmäisen puolen tunnin aikana sain huhkittua nurin hämmästyttävän suuren alan. Tosin samassa ajassa sain myös komeat rakot peukalonhankaani - olin unohtanut hanskat kotiin enkä malttanut sotatanssini huumassa lähteä niitä noutamaan.

Puijonsarventien jättipalsamikasvusto ennen niittämistä...

... ja puolen tunnin viikatteenheiluttelun jälkeen.

Muutamassa illassa olen saanut jättipalsamia kaadettua lähimpien ulkoilureittien varsilta sangen mukavasti. Jotkut palsamit koettavat piiloutua mesiangervojen tai polttavien nokkosten keskelle, mutta nämä rikoskumppanit joutuvat säälimättömän viikatteen uhreiksi yhtä varmasti kuin päätekijätkin. Jos jättipalsamit olisivat fiksuja, ne muuttaisivat kasvamaan tiheään metsään tai monihaaraisen lahopuun tai kivikon keskelle. Sielläkään ne eivät olisi käsinkitkemiseltä turvassa. Hah!

Työ ei tietenkään ole kertaniittämisellä ohi. Käsitellyille alueille nousee aina joitain uusintakukkimista yrittäviä jättipalsameita, mutta ne on helppo nyppiä tai niittää uudelleen matalaksi.

Näin elokuun alussa torjuntatoimien ajankohta on pian ohi. Kun jättipalsamin siemenkodat ovat kypsiä, on niittäminen tai kitkeminen myöhäistä, sillä pienikin kosketus saa kasvin poksauttamaan siemenet ympäristöönsä.

Yhden naisen sodan lopulliset tulokset ovat nähtävillä aikaisintaan ensi keväänä. Tällä rupeamalla en taatusti saanut kaikkia jättipalsameita katoamaan edes lähimpien ulkoilureittieni ympäriltä, mutta uskon palsamimäärän pienentyvän merkittävästi. Jos niittäminen osoittautuu hyväksi torjuntakonstiksi, voisi temppua kenties yrittää muuallakin Kuopiossa muiden torjuntakeinojen tukena.